lauantai 30. tammikuuta 2021

Siemeniä, siemeniä...

 


Ensimmäinen siementilaus saapui ja lisäksi niitä on tarttunut mukaan marketista. Nekku tarkisti, että ovat varmasti laadukkaita.


Vielä joutuu odottamaan puutarhahommiin pääsyä, mutta aina voi haaveilla.


Ekaa kertaa otin kokeiluun nämä turvenapit. Saa nähdä, miten kasvatus onnistuu.


Orvokkeja niihin nappeihin uppos ja samoin kultahelokkia.


Ja pitihän sitä pari tomaatinsiementäkin laittaa, ihan vaan kokeeksi, vaikka tiedän, että on vielä tomaateille varhaista.



Vierailevat tähdet, eli metsäkauriit. Onneksi ovat jättäneet toistaiseksi rauhaan puut ja pensaat, tuolla lintujen lyhteellä ne käyvät. Voi olla, että suojauksia täytyy parannella puutarhan puolella.

Toivotan teille kaikille ihanaa viikonloppua ja kauniita puutarhaunelmia.









6 kommenttia:

  1. Hyvä, että Nekku hoitaa siemenvalvonnan. Eiköhän ne idä sitäkin paremmin.
    Olen kylvänyt sekä suoraan multaan että turvenappeihin. Turvenapit ovat käteviä, koska tainta ei tarvitse sen enempää irroitella vaan koko komeuden voi koulia isompaan ruukkuun. Varsinkin aran juuren omaavat kasvit on helpompi kasvattaa turvenapissa.
    Lumimäärästä huolimatta ajatus suuntaa jo kevääseen. Ihana aika edessä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin näkyy itävän turvenapeissa, ihan kunnon alkuja jo.

      Haaveilu on hyvä tapa saada aika kulumaan:)

      Poista
  2. Kyllä sitä voisi alkaa jo vähän hommaamaan siemeniä. Kesä tulee kuitenkin yllättävän nopeasti 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on. Maltilla ajattelin tänä vuonna mennä, mutta saa nähdä kuin käy.

      Poista
  3. Minäkin olen näihin turvenappeihin istuttanut ja kyllä ne käteviä on. Mutta nyt tänä vuonna en niihin istuta kun niitä ei ole ja en lähde niitä nyt hankkimaan. Peuria ja kauriita on meillä ihan mahdottoman paljon. Onneksi puutarha on aidattu. Istutus puuhiin minäkin tässä ryhdyn viimeistään maanantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on suurin osa sitä puutarhaa, jossa herkkupalat kasvavat aidattu. Kauriita suurempi huolenaihe ovat tällä hetkellä jänikset, niitä näyttäisi olevan todella paljon. Piha on kuin taistelutanner, niin paljon on niiden jälkiä. Saa nähdä, mitä kaikkea ne onnistuvat kaivamaan esille.

      Poista

Jotain vihreää, kauriita ja pöllö

  Jotain sentään olen saanut itämään, kultahelokit lähtivät hyvin ja samoin myöhemmin kylvetyt samettikukat (kylvän niistä osan aina aikaise...