Olen kaivannut multaa kynsien alle, ei vain ole ollut oikein jaksamista koko hommaan. Työt ovat verottaneet tekijäänsä ja opiskelu työnohella sitäkin enemmän. Rikkaruohot ovat käyttäneet tilannetta hyväkseen, joten ensi kesänä sen tunnen nahoissani. Ja arvatkaas mitä? Pitkästä aikaa oikein odotan tuon viidakkoni kimppuun hyökkäämistä!
Aikaisemmin olen kirjoittanut blogeja Mustankissan tytär ja Mirrinminttua ja kissanhäntiä, mutta en päässyt niitä enää elvyttämään, joten ajattelin sitten aloittaa tämänkin homman ihan alusta. Mirrinminttua ja kissanhäntiä oli puutarhapäiväkirjani, ja tästä uudesta Mirrinminttua emalipannussa tulkoon sitten uusi sellainen. Tuskin vältytte muultakaan minulle tärkeältä, kuten lankojen värjäyksestä (tosin niihin materiaalia löytyy myös puutarhasta ja sen reunoilta), käsitöiltä ja vanhoilta esineiltä.
Olisi hauskaa, jos joku vanhoista lukijoistani vielä löytäisi tänne, mutta uudetkin ovat tervetulleita. Ja nyt kun selasin vanhaa blogiani, huomasin, miten paljon merkitystä sillä on päiväkirjana ja innostuttajana. Niinpä kirjoitan ja tallennan omaksi ilokseni, mutta iloitsen myös siitä, jos pystyn jollekin toiselle jonkin idean antamaan.
Ehkä muistatte vielä puutarha-apulaiseni Nekun, Leevin ja Taavin? He sulostuttavat elämääni edelleen ja tulette varmasti tapaamaan heitä myös täällä blogissani.
 |
| Nekku |
 |
| Taavi ja Leevi |
Puutarhafilosofiani on vähän kuin minä; vähän sinne päin. Ei pidä ottaa mitään niin vakavasti, eikä luulla asioiden olevan ydinfysiikkaa. Niin kauan kuin on mukavaa, sillä mennään. Jos joku nätti rikkaruoho kasvaa hyvin ja silmää miellyttää, olkoon paikoillaan. Rappioromantiikka on kaunista ja kierrätys on kunniaa.
Tervetuloa seuraamaan tätä blogiani, joka päivittyy silloin kun siltä tuntuu.😊
 |
| Muisto kesästä 2020. |
